Ulosoton erikoisperintä tehostuu
26.8.2011
Ulosoton erikoisperintä on laajennettu kuluvan vuoden aikana koko maan kattavaksi. Aikaisemmin ainoastaan Helsingin ja Lapin ulosottovirastoissa on ollut omat erikoisperintäosastonsa ja päätoimisia erikoisperintää hoitavia kihlakunnanvouteja. Uudistuksen myötä koko maan 22 ulosottovirastoa on jaettu kuuteen eri erikoisperintäalueeseen, joiden keskuspaikat on perustettu Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle, Kuopioon, Ouluun ja Vaasaan. Erikoisperinnän hoitamiseksi on kesän aikana valittu oma henkilöstönsä.
Erikoisperinnällä pyritään keskittämään resursseja valeoikeustoimien ja keinotekoisten järjestelyjen avulla ulosottoa pakoilevien velallisten ulosottoasioiden sekä muiden epäselvien tapausten selvittämiseen. Tapaukset siirretään normaalista ulosoton rooteliperinnästä erikoisperintään, mikäli velallisen tilanne vaatii yksityiskohtaisempaa selvittämistä sellaisten omaisuusjärjestelyjen osalta, joiden tarkoituksena epäillään olevan ulosoton tarkoituksellinen välttely. Rooteliperintää hoitavat kihlakunnanulosottomiehet voivat keskittyä tehokkaammin ulosottoperintään, kun vaikeat ja aikaa vievät tapaukset voidaan siirtää vastaaviin tapauksiin erikoistuneen henkilöstön hoidettavaksi.
Erikoisperinnän tehostamisen yhteydessä on tarkoitus lisätä entisestään ulosottoviranomaisen yhteistyötä verottajan ja poliisin kanssa rikoshyödyn jäljittämiseksi. Ulosottoviranomaisen rooli rikoshyödyn jäljittämisessä on merkittävä etenkin jäljitysprosessin alkuvaiheessa, ja ulosottoviranomainen voi käyttää erikoisosaamistaan poliisin rikostutkinnan tukena. Yhteistyön tuloksena velkojien pakoilu vaikeutuu.
Erikoisperinnällä on saavutettu jo aikaisemmin merkittäviä tuloksia. Erikoisperinnässä jäljitettyä omaisuutta on saatu tilitettyä suoraan hakijoille ja mm. osoitettua konkurssipesille. Esimerkiksi vuonna 2010 erikoisperinnällä saatiin perittyä noin 14 miljoonaa euroa, jotka olisivat muuten jääneet velkojilta kokonaan saamatta.
Lähde: Valtakunnanvoudinvirasto




