Uusi pitkäkestoisesta ulosotosta kertova maksuhäiriömerkintä parantaa mahdollisuuksia arvioida velallisen taloudellista tilannetta

27.1.2012

Luottotietolain muutos tuo mukanaan mahdollisuuden tallentaa luottotietorekistereihin tiedon pitkäkestoisesta ulosotosta 1.4.2012 alkaen. Suomen Asiakastieto Oy on ilmoittanut, että se aikoo rekisteröidä uudet merkinnät lyhenteellä UMP. Merkintä antaa arvokasta lisätietoa velkojille luottopäätösten ja perinnän suunnittelun tueksi.

Pitkäkestoisella ulosotolla tarkoitetaan ulosottoa, jossa palkan, eläkkeen tai muun toistuvaistulon ulosmittaus on jatkunut kahden vuoden aikana vähintään 18 kuukauden ajan. Säännös koskee nimenomaisesti toistuvaistulon ulosmittausta, sillä esimerkiksi esineulosmittauksen loppuun saattaminen saattaa kestää kauan esimerkiksi siitä syystä, että ulosotto on tuomioistuimen päätöksellä määrätty keskeytettäväksi. Myös velalliselle kuuluvan omaisuuden selvittämistoimien kesto ja keston syy voivat vaihdella tuntuvasti.

Merkintä pitkäkestoisesta ulosotosta säilyy rekistereissä kolmen vuoden ajan, ja sitä voidaan pidentää tai lyhentää samoilla säännöillä kuin muitakin rekisteriin kirjattuja merkintöjä.

Aikaisemmin merkintöjen rekisteröimisessä on ollut selkeä epäkohta, kun ulosottovelallinen on saattanut selvitä useita vuosia ilman ulosmittauksesta aiheutunutta maksuhäiriömerkintää. Aikaisemmin laki on mahdollistanut maksuhäiriömerkintöjen kirjaamisen ulosoton estetodistuksen perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että merkintä on voitu kirjata silloin, kun velallinen on ulosotossa todettu varattomaksi tai kun ulosotto on päätetty muusta vastaavasta syystä. Siten sellaiset velalliset, jotka ovat maksaneet velkojaan edes hieman ulosottoon välttyäkseen estetodistukselta, ovat välttyneet kokonaan ulosotosta aiheutuvalta maksuhäiriömerkinnältä.

Uusi pitkäkestoisesta ulosotosta kertova maksuhäiriömerkintä auttaa siten velkojia arvioimaan paremmin velallisten taloudellisen tilanteen. Vaikka lähtökohtaisesti pitkäkestoinen ulosotto kuulostaa velkojan näkökulmasta lievemmältä vaihtoehdolta kuin ulosotossa todettu velallisen varattomuus, on huomioitava, että jos perintä kestää yli kaksi vuotta, velallisen tulojen ja velkojen välillä vallitsee sellainen epäsuhta, joka velkojan on tärkeä tiedostaa luotonannossa ja perinnän suunnittelussa.

27.1.2012 13:33